Inspiroivaa ajatuksenruokaa

Omia "henkisiä sukelluksiani" löytyy
kotisivuiltani:

http://www.iki.fi/manninen/

ja blogistani:

http://jarmomanninen.blogspot.com/

Ajattelin laittaa tähän ylös ajatuksenruokaa,
lainauksia sellaisesta kirjallisuudesta, joka
minua itseäni ainakin jossain vaiheessa on
koskettanut.

0. Ote reippaalta teologismieheltä. Jonathan Swith, Gulleriverin matkat, WSOY,
Neljäs painos, 1988, ja sivuilta 321-322.
Ruumiini oli täysin terve ja mieleni rauhallinen. Minua ei uhannut ystävän
petos tai uskottomuus eikä salaisen enempää kuin julkisenkaan vihollisen
hyökkäys. Minulla ei ollut minkäänlaista tilaisuutta hankkia lahjomalla,
imartelemalla tai parittamalla minkään korkean herran ja hänen hempukkansa
suosiota. En tarvinnut mitään suojaa petoksen tai sorron varalta. Ei ollut
lääkäriä tärvelemässä ruumistani, ei lakimiestä hävittämässä omaisuuttani
eikä ilmiantajaa urkkimassa sanojani ja tekojani tai maksusta sepittämästä
minuun kohdistuvia syytöksiä. Ei ollut ilkkujia, moittijoita, panettelijoita,
taskuvarkaita, asianajajia, parittajia, narreja, pelureita, poliitikkoja,
älyniekkoja, jurottelijoita, ikäviä jaarittelijoita, riitapukareita, viettelijöitä,
murhamiehiä, ryöväreitä eikä taitureita, ei puolueen johtajia eikä
puoluelaisia, ei sanoillaan eikä esimerkillään paheeseen houkuttelevia,
ei vankityrmiä, pyövelinpiiluja, hirsipuita, kaakinpuita eikä kaularautoja,
ei petollisia kauppiaita eikä käsityöläisiä, ei kopeutta, turhamasuutta
eikä teeskentelyä, ei keikareita, kerskureita, juomareita, harhailevia
porttoja eikä kuppatautia, ei irstaita, riettaita, tuhlaavia vaimoja,
ei typeriä, omahyväisiä saivartejoita, ei tungettelevia, pöyhkeitä,
toraisia, häliseviä, räyhääviä, tyhjiä, itserakkaita, sadattelevia
kumppaneita, ei roistoja, jotka ovat päässeet nousemaan loasta
paheidensa avulla, eikä aatelia, joka on heitetty lokaan
hyveittensä vuoksi, ei lordeja, leikareita, tuomareita
eikä tanssimestareita.

1. Taolainen viisas

"Tao on aina hiljaa. Se ei tee koskaan väkivaltaa millekään; sen
toiminta virtaa ulos sen olemuksesta eikä vaadi mitään
tahdonponnistuksia. Samoin on viisaan laita. Hän on vapaa kaikesta
häärinnästä ja vaikuttaa ikään kuin ei vaikuttaisi.
Hänen mieleensä ei johdu milloinkaan tavoitella ulkonaisia etuja
ja osallistua taistellen niistä kilpailemiseen. Hän näyttää olevan
täysin passiivinen. Hän ei yritä omaksua
yleisesti ylistettyjä hyveitä ja taitoja eikä hän
anna mitään reseptejä lähimmäistensä moraalista parannusta
varten. Ei hän liioin halua keksiä parasta keinoa sosiaalisten
olojen järjestämiseksi. Mutta hän vaikuttaa spontaanisesti,
monesti aivan huomaamatta, aikomatta suorittaa ansiokkaita
tekoja. Hän ei tahdo hallita, ja maailman ihmisten silmissä
hän näyttää avuttomalta ja heikolta. Mutta hän on kosketuksissa
ikuiseen, sisäisesti sopusointuinen sekä vapaa itsekkyydestä,
ja siksi hänellä on voimaa hyvän luomiseen
paljon enemmän kuin kaikilla maailman uurastavilla
ihmisten parantajilla ja yhteiskunnan kohentajilla."
(Gunnar Aspelin, Ajatuksen tiet, WSOY 1995, s.8)

2. Vanha mies ja hänen poikansa

Toisinto tarinasta, jonka on kertonut myös
nimellä Huai-nan-tse tunnettu Liu An.

Hylätyssä linnakkeessa mäen rinteessä asui vanha
mies poikansa kanssa. He eivät omistaneet muuta
arvokasta kuin hevosen.
Eräänä päivänä hevonen karkasi. Naapurit tulivat
tapausta valittelemaan. "Sepä oli paha!" he
sanoivat. "Mistä te sen tiedätte?" vanha mies kysyi.

Seuraavana päivänä hevonen palasi ja toi mukanaan
monta villihevosta. Vanha mies ja hänen poikansa
sulkivat ne kaikki hakaan. Naapurit riensivät
paikalle. "Se on oikein hyvä!" he sanoivat.
"Mistä te sen tiedätte?" vanha mies kysyi.

Seuraavana päivänä poika yritti ratsastaa
villihevosella, putosi ja taittoi jalkansa.
Naapurit tulivat heti uutisen kuultuaan.
"Se on kovin paha!" he sanoivat. "Mistä te sen
tiedätte?" vanha mies kysyi.

Seuraavana päivänä armeijasta tultiin ilmoittamaan
että paikkakunnan nuorukaisten on pakko lähteä
kauas taistelemaan pohjoisen raakalaisia vastaan.
Monet heistä eivät koskaan palaisi. Mutta
poika ei voinut lähteä, koska häneltä oli jalka
poikki. (Benjamin Hoff: Nasu ja Te, s.172-173,
Yhteispainos Nalle Puh ja Tao, Nasu ja Te, WSOY, 1999)

3. Buddha ja elefantti

"...Ei ole hämmästyttävää, ettei Buddhalta liiennyt
kärsivällisyyttä dogmatismia kohtaan. Jos filosofinen
pohdinta kerran on pääosaltaan turhaa, kuinka paljon
turhempaa vielä on teologisen opin vatvonta. Tätä
mielipidettä selventää hupaisasti eräs tunnetuimmista
kertomuksista, joita Buddhasta kerrotaan. Se on tarina,
jonka monet ovat kuulleet muodossa tai toisessa, vaikkei
sitä yhdistettäisi buddhismiinkaan.

Kerran joukko askeetteja ja oppineita oli kokoontunut
Savatthiin, kun Buddha oleskeli siellä. He ryhtyivät
keskustelemaan filosofisista ongelmista, ja pian he
olivat keskellä kiivasta väittelyä samanlaisista
kysymyksistä kuin ne, jotka olivat vaivanneet
Malunkyaputtaa - onko maailma ikuinen ja ääretön,
ovatko ruumis ja sielu erotettavissa toisistaan,
voidaanko täydellisyys saavuttaa elämän aikana ja
niin edelleen. Väittely kiihtyi niin kovaksi, että
se muuttui akateemiselta tasolta henkilökohtaisten
solvausten asteelle. Lopulta Buddha kutsuttiin
erotuomariksi, ja hän selvitti tilanteen kertomalla
seuraavan vertauksen.

Oli kerran kuningas, joka huvittaakseen itseään
tuotatti eteensä lauman syntymästään sokeita miehiä.

Sisään tuotiin sitten elefantti ja se vietiin heidän
keskelleen. Heitä neuvottiin tunnustelemaan kädellään
sitä kohtaa, joka eläimestä sattui lähimmäksi.
Silloin jotkut tunnustelivat sen päätä, jotkut korvaa,
jotkut syöksyhammasta, kun taas muut tunnustelivat
sen kärsää, sen jalkaa tai sen häntää, ja yksi
tunnusteli tupsua sen hännän päässä. Kuningas pyysi
sitten sokeita sanomaan vuorotellen mitä norsu heidän
mielestään muistutti. Ne, jotka olivat tunnustelleet
sen suurta, kovaa päätä, sanoivat: - Norsu on kuin
vesipannu. Ne, jotka olivat tunnustelleet korvaa,
sanoivat: - Kuin vasu, jossa seulotaan jyviä.
Syöksyhammas muistutti aurankynttä, kärsä auran kurkea,
jalka pylvästä, häntä survinta ja mies, joka oli
tunnnustellut ainoastaan häntätupsua, sanoi: Norsu on kuin
luuta. Syntyi suuri väittely eri käsityksen omaksuneiden
välillä ja ennen pitkää he ryhtyivät tappelemaan kuninkaan
suunnattomaksi huviksi.

Buddha selitti, että samoin on sellaisten laita, jotka
ovat nähneet yhden todellisuuden ulottuvuuden ja
väittävät sitten dogmaattisesta nähneensä koko
todellisuuden." (Saddhatissa, H., Buddhan elämä,
Karisto, Hämeenlinna 1998, s. 101-103).

4. Ludwig Wittgenstein ja kristinusko

"Mikään hätähuuto ei voi olla suurempi kuin yksityisen
ihmisen hätähuuto. Tai, mikään hätä ei voi olla suurempi
kuin hätä, jossa yksityinen ihminen voi olla.
Ihminen voi siis olla loputtomassa hädässä ja tarvita
näin loputonta apua. Kristinusko on vain sille, joka
tarvitsee loputonta apua, siis vain sille, joka tuntee
loputonta hätää. Koko maapallo ei voi olla suuremmassa
hädässä kuin yksi sielu. Tarkoitan: Kristinusko on
pakopaikka tässä suurimmassa hädässä. Kenen on sallittu
avata sydämensä tässä hädässä, sen sijaan, että sulkisi
sen, hän vastaanottaa avun sydämeensä. Se, joka avaa
sydämensä katuvassa tunnustuksessa Jumalaan,
avaa sen myös muille. Näin hän menettää arvonsa
erinomaisena ihmisenä ja hänestä tulee kuin lapsi.
Nimittäin ihminen vailla virkaa, arvoa ja välimatkaa
muista. Muille voi avautua vain erikoislaatuisesta rakkaudesta.
Rakkaudesta, joka tavallaan tunnustaa, että
me kaikki olemme pahoja lapsia. Voisi myös sanoa: Ihmisten
välinen viha johtuu siitä, että erottaudumme toisistamme.
Koska emme halua, että toinen katsoo sisimpäämme -- koska
siellä ei ole kaunista. Meidän on vain jatkettava ja
hävettävä omaa sisintämme -- mutta ei kanssaihmistemme edessä.
Suurempaa hätää kuin yksityisen ihmisen hätä ei voi
kokea. Kun näet ihminen tuntee itsensä kadotetuksi,
tämä on suurin hätä (Noin 1944). (Wittgenstein, Ludwig,
Yleisiä huomautuksia, WSOY, 1979, s. 89-90)

5. Bhagavad Gita

"Vaikka sinä olisit syntisin kaikista ihmisistä, niin sinä
totuuden tuntemisesi kautta pääsisit vaarattomana erhetyksien
(petoksien) meren yli." [4:36]

"Pidä kaikki ilot ja surut, voitot ja tappiot samanarvoisina.
Vyöttäydy taisteluun, niin et tule tehneeksi syntiä." [2:38]
(Bhagavad-Gita, "teosofien" käännös)

6. Aiskhylos sanoo Oresteiassa:

"Meille viisauden tien
hän näytti, sääti jyrkän lain:
kärsimällä opi!
Ei yöltä sydän rauhaa saa.
Muiston haava vuotaa vain,
miettiä on pakko.
Kova armossaan on käsi jumalan sen,
joka maailman ruoriin tarttui."

7. T. Dethlefsen ja Ykseyden ihanne

"Sen kaltaiset sanonnat kuin:
'Minä en koskaan tekisi noin!',
ovat varmin tapa estää
täydellistyminen ja valaistuminen."
(Thorwald Dethlefsen, Hyvä ja Paha,
Karisto, 1994, s.33)

8. Chung Yung XI

Mestari sanoi: "on ihmisiä, jotka tavoittelevat
hämäriä ja kummallisia aivoituksia ja viettävät
poikkeuksellista elämää, jotta jälkimaailma
muistaisi heidän nimensä. Tätä en ole milloinkaan
tahtonut tehdä. Edelleen on kelpo ihmisiä,
jotka koettavat vaeltaa oikealla tiellä, mutta luopuvat
ehdittyänsä puolitiehen. Luopumaan en ole kyennyt
milloinkaan. Vihdoin on todella hyviä
ihmisiä, jotka tiedottomasti viettävät
elämänsä täydessä sopusoinnussa
olemassaolon peruskäskyn kanssa ja tyytyvät
huoletta elämään maailmalle
tuntemattomina ja vailla ihmisten
huomiota. Vain viisaat, ylevät mielet
kykenevät tähän" (Pertti Nieminen,
Keskitie - kiinalaista viisautta,
Tammi, 1969, s.75)

9. Wong Tai Sin (ennustus nro 63)

"Sivukujalla eli viisas hiljaa yksinkertaista
elämää, jossa ruokaa riitti sen verran että
hengissä pysyi. Niin köyhältä ja surkealta
kuin ehkä näyttikin hän oli onnellinen
ja piti itseään suuressa arvossa."
(Martin Palmer, Taolaisuus, Tammi, 1998,
s.7)

10. Paul Brunton ja todellisuuden luonne

"...Kun nyt ymmärrät, että kaikki se mikä
vaeltaa mielesi läpi on ajatusta tai
mielikuvaa ja siksi harhakuvaa, olet valmis
tekemään äärimmäisen löydön, joka pidetään
tavallisesti salassa Idässä, koska ihminen
tarvitsee tietyn määrän mielen rohkeutta
kohdatakseen sen ja harvoilla ihmisillä on
sitä siksi että heidän saamansa harjaantumisen
laatu on niin kokonaan toinen.

Tämä perimmäinen löytö on, että elämä,
maailmankaikkeus, inhimillinen elämä on
vain valveunta, harhakuva, illuusio. Se on
kuin elokuva - sillä ei ole itsessään mitään
todellisuutta. Se on vain mielen luoma kuva
joka kulkee tietoisuutesi läpi. Tällä koko
ympärilläsi olevalla maailmalla on sama asema
kuin unella jonka näin viime yönä - ei sen
enempää. Kun sinä heräsit, sinä tiesit että se
oli unta, mutta siihen saakka kunnes heräsit,
se oli sinulle todellisuutta.

Tuntuu niin säpsähdyttävältä sanoa että tämä
maailma, joka näyttää niin kiinteältä, aineelliselta
ja niin todelliselta, on todellisuudessa unilorua,
mutta silti tunto universumin ja inhimillisen
elämän unenomaisesta luonteesta on helposti
näytettävissä toteen. Otapa koko tähän astinen
elämäsi tähän aamuun saakka. Missä se nyt on?
Minne se on mennyt? Se on mennyt muistiin. Siitä
on tullut muisto.

Nuo vuodet, jolloin sinä elit niin intensiivisesti
ja koit mitä suurinta haltioitumista ja koit mitä
tuskallisempia tunteita, mitä väkevintä intohimoa
ja mitä kauheimpia kärsimyksiä - missä kaikki se on
nyt? Ne ovat vain muistoa. Mutta mitä muisto on?
Muisto on yksinkertaisesti ajatus - ajatus joka
on mielessäsi. Se ei ole tämän enempää, parhaimmillaankin
se on mielessä oleva kuva..." (Paul Brunton, Totuuden
jäljillä, Karisto, 1996, s. 78)

11. Georg Henrik von Wright moraalista ja uskonnollisuudesta

"...Uskonnollinen ihminen on nöyrä, moraalinen vaativa. Siihen
liittyy seuraavakin: uskonnollinen on lempeä, moraalinen ankara.
Armo on uskonnollinen käsite, tuomio moraalinen. Uskonnollinen ja
moraalinen elämänasenne voivat kietoutua läheisesti toisiinsa;
niiden _täytyy_ ehkä liittyä toisiinsa, jotta seuraisi jotakin
arvokasta. Mutta vaativa ankaruus ilman anteeksiantavaa rakkautta
on -- silloinkin kun se kohdistuu vaatijaan itseensä -- "omansa
etsimistä" ja on siten syvimmiltään eräs itsekkyyden muoto....."
(Georg Henrik von Wright, Ihminen kulttuurin murroksessa, Otava,
Keuruu, 1996, s. 291)