Oman opetuksen kehittämishanke Ari Sihvola 20.10.1999
Mitä on laatu? Yrityksiä määritellä opetuksen laatu.
Laatu on vaikea käsite. Laadusta on kirjoitettu paljon ja monia määritelmiä on esitettykin laadulle erityisesti teollisuustuotannon yhteydessä. Saattaa olla, että tuotteiden ja tavaroiden laadusta ei voi yksikäsitteisesti puhua, mutta vielä hankalampaa on varmasti yrittää etsiä jokaista tyydyttävää sanallista esitystä aineettomien asioiden laadulle, ja opetus selvästi kuuluu tähän jälkimmäiseen joukkoon.
Kun otan olohuoneen hyllystä Nykysuomen sanakirjan, voin lukea laadun määritelmäksi:
Ja ko. kohdan jälkeen:
Laatu- vars. uudehkojen yhdyssanojen alkuosana us. nimenomaan hyvää laatua ilmaisevana.
Kuinka uutta tai uudehkoa sanan käyttö on, on suhteellista. Painokseni Nykysuomen sanakirjasta on 1980-luvun alusta.
Nämä määritelmät ovat terve muistutus siitä, että laatu on vain tavaran tai asian ominaispiirre, ja kun laatua haetaan, täytyy kai sitten aina tarkentaa, minkälaisesta laadusta on kyse. Tietysti usein puhekielessä oletetaan, että laatu on hyvä laatu. Eikö voisi jossain mielessä ymmärtää sanat "laadukas" ja "hyvälaatuinen" synonyymeiksi? Miksi minun korvassani "korkealaatuinen" ei soi oikein hyvin? Toisaalta se voi johtua tästä pohtimastani laadun käsitteen epämääräisyydestä, mutta pikemmin syynä saattaa olla se, että se liiaksi kuulostaa suoralta käännökseltä "sivistyneemmistä" kielistä ja siksi jotenkin epäsuomalaiselta. Tilanne on kuin sanahirviön "korkea teknologia" kohdalla, josta en oikein tiedä, mitä sillä tarkoitetaan.)Ehkäpä ei kuitenkaan, minun mielestäni. (Tai en ole aivan varma siitä.) Jos aletaan puhua siten, että kun sanotaan "laatu", ei tarkoiteta mitään muuta kuin erinomaisuutta, jää varmasti tämä käsite hyvin kapeaksi.
Oikeastaan tämän sanan maistelun ja pohdinnan kannalta onkin aika hyödyllistä, jos on saanut opettaa fysiikkaa tai muita luonnontieteellis-teknisiä aineita. Olen nyt vasta viime aikoina havainnut, että laatujahan olen joutunut kovasti korostamaan opetuksessa. Sähkötekniikassa laadut ovat hyvin tärkeitä, erityisesti sellaisessa merkityksessä, että kun fysikaalisia suureita mitataan, on ensiarvoisen olennaista, missä yksiköissä ne mitataan ja mikä niiden laatu on. Massaa ei voi laskea yhteen tilavuuden kanssa, sillä niillä on eri laatu. Laatua (Huom: englannin kielessä laatu tässä mielessä on dimension, eikä siis quality. Yksikkö on puolestaan unit.)
mitataan yksiköillä. Paljas luku on laaduton, koska se on vain abstrakti numero, joka ei laske (eikä siksi kuvaa) mitään todellisen maailman suuretta. Tuntuu, että teekkarit kovin usein unohtavat laadullisuuden ja laaduttomuuden eron ja sen, miten radikaali tämä ero todellisuudessa on. Tämä minusta näkyy, kun he laskevat jotakin todellisen maailman tehtävää ja kuvittelevat, että kyseessä on "vain" matematiikkaa, kun laskimella pyörittävät vain numeroita. Kun yksiköt (ja sen mukana laadut) pudotetaan pois, yhtälöistä ja suureista ikäänkuin katoaa väri ja jossain mielessä merkitys. Paljaista luvuista ja vain niitä sisältävistä yhtälöistä on vaikea kysyä, mitä ne todella tarkoittavat (tai tietysti voi kysyä, mutta vastaus on vaikeampi antaa). Opettavaista ja hyödyllistä on aina tuo kysymys tehdä. Tässä mielessä mielestäni voi väittää (monikäsitteisyyttä tahallisesti hyväksikäyttäen), että laadun mukana pitäminen on laatukysymys.
Siis laatu näin yleisesti ymmärrettynä ei ole hyvää eikä huonoa, se vain on jokin tuotteen ominaisuus. Ja vielä enemmän: laatu on (tässä mielessä) yhteismitaton eli kahden samantyyppisenkään asian laatua ei voi verrata keskenään. Kysymyksessä, kumman laatu on parempi, on yhtä vähän mieltä kuin kysyä onko kuusi volttia enemmän kuin kahdeksan metriä (tämä siis siinä tilanteessa, jossa laadun laatua ei tarkenneta). Kun luonnontiede ei anna tämän selvempää vastausta siihen, mitä laatu voisi yleisesti olla, ja erityisesti opetuksessa, ei ihmekään, että professori Matti Parjanen kärjisti meille luennossaan seuraavasti: jos haluaisin vastustaa opetuksen ja oppimisen kehittämistä, niin pysäyttäisin yliopiston 3—5 vuodeksi keskustelemaan syvällisesti "laadun" […] käsitteistä … Mutta toisaalta, jos laatu on mikä tahansa haluttu piirre opetuksessa (se voisi esimerkiksi olla mahdollisimman suurille ryhmille yhdellä kertaa kohdistettu opetus), niin opetuksen laatutoimikunnalla toimintatavoite olisi varmaan toisenlainen kuin mitä se meillä ST-osaston OpLaa-toimikunnassa tällä hetkellä on. Automaattisesti taitaa suurin osa meistä ymmärtää laadun sellaisessa merkityksessä, että sitä voi sanoa hyväksi tai huonoksi.
Toisenlainen lähtökohta kuin Matti Parjasella on professori Paul Lillrankilla. Hän yrittää eri keinoin määritellä laatua, ja erityisesti vielä laatua jälkiteollisessa maailmassa, jossa tuotteet ovat aineettomia ja jossa ei ole yhtä selkeitä teollisia prosesseja tai asiakasta kuin oli silloin, kun tuotantotalouden klassiset laatukäsitteet syntyivät. Kirjassaan Laatuajattelu (Paul Lillrank: Laatuajattelu. Laadun filosofia, tekniikka ja johtaminen tietoyhteiskunnassa. Otava 1998)
Lillrank perustelee laadun ja laatujohtamisen käsitteiden pohtimisen tärkeyttä: Mitä ei voi määritellä, ei voi mitata; mitä ei voi mitata, ei voi johtaa. Jos jotakin ei voi johtaa, mikä tahansa temppu on toisensa veroinen, yksi tie on yhtä hyvä kuin toinenkin… Kun tätä ajatuskulkua soveltaa opetuksen laatuun, niin kaipa Lillrank on siinä oikeassa, että jos ei uskalleta millään tavalla ryhtyä mittaamaan tai edes arvioimaan opetuksen laatua (koska sitähän ei voi mitata, ei edes määritellä), niin se on samalla loistava tekosyy olla tekemättä mitään opetuksen parantamiseksi.
Lillrank esittelee neljä näkökulmaa laatuun:
Näitä näkökulmia ei ole minusta ensi ajattelemalla kovin helppo soveltaa opetukseen ja sen mahdolliseen laatuun, joskin jos täytyisi ryhtyä siihen, niin ehkäpä suunnittelu- ja asiakaskeskeiset laatukäsitykset voisivat olla parhaita lähtökohtia. Joka tapauksessa vaikeuksia tulee, kuten esimerkiksi jos ruvetaan pohtimaan asiakaskeskeistä laatua, ja mietitään miten yliopiston opetus soveltuu asiakkaan käyttötarkoitukseen. Yliopisto-opetushan ei ole kaupankäyntiä eikä julkisella sektorilla ole asiakkaita, niin siksipä ei yliopisto-opetuksellakaan ole laatua!
Jos halutaan kuitenkin saada jotain irti olemassaolevista laatukäsityksistä ja päästäisiin eteenpäin, pitäisi kai yrittää määritellä opetuksemme asiakas. Nykyään monissa keskusteluissa kuulee käsityksiä, että opetuksen ilmeinen asiakas on opiskelija, mutta ajatus tuntuu jotenkin oudolta. Marja Blomqvist (Marja Blomqvist: Towards world class university department. HUT Industrial Management and Work and Organizational Psychology Working paper No 5, Espoo 1997.) erottelee yliopiston ensisijaisen asiakkaan, joka on opiskelija ja jonka kanssa yliopisto on "strategisessa liittoutumassa", ja toissijaisen asiakkaan, joka on yhteiskunta kokonaisuudessaan, erityisesti työnantajat. Mutta onkohan tässäkään tarpeeksi? Opetusministeriön selvitysmiehen Antti Paasion erittelyn (Antti Paasio: Yliopistojen tiedon ja osaamisen tuotanto ja sen ulkoiset hyödyntämismahdollisuudet. Opetusministeriön Koulutus- ja tiedepolitiikan osaston julkaisusarja, No 61, Helsinki 1998.) mukaan yliopiston asiakassegmenttijaottelu voitaisiin tehdä seuraavasti:
Tämä luokittelu näyttää aika kattavalta mutta silmiinpistävää siinä on teknillisten korkeakoulujen kannalta teollisuuden ja ylipäänsä opiskelijoiden tulevien työnantajien puuttuminen. Toisaalta, jos joku meidän henkilökunnastamme ottaa koko ylläolevan listan täydellä vakavuudella asiakkaiksi joiden toiveita pitäisi kuunnella, ei varmaan pysty keskittymään omaan ydintehtäväänsä (opetus ja tutkimus) tässä koulussa.
Mielenkiintoisen ja kunnianhimoisen näköinen yritys määritellä laatu tekniikan alan korkeakoulutasoisessa opetuksessa löytyy H3E:n (Higher Engineering Education in Europe) työryhmäraporteista. (
www.hut.fi/Misc/H3E/wg2/documents.html, josta pääsee H3E:n kirjastoon ja raportteihin) Kun ISO 9000 –standardi sanataiteilee laadun seuraavasti "The totality of features and characteristics of a product or service that bear on its ability to satisfy stated or implied needs", tulkitaan H3E:n raportissa korkeakouluopetuksen laaduksi "specifying worthwhile learning goals and enabling students to achieve them". Tässä määritelmässä korostetaan toisaalta oppimistavoitteita, joiden on oltava merkityksellisiä ja oleellisia (worthwhile), jolloin joudutaan pohtimaan sitä, kuka tavoitteet asettaa ja muotoilee (onko se akateeminen tiedeyhteisö, kunkin alan oma traditio, yhteiskunta, työnantajat, vai joku muu). Lisäksi painotetaan sitä, että opiskelijoille tehdään mahdolliseksi ja heitä autetaan tavoitteiden saavuttamisessa, jossa sitten tullaan opettajien opetusmenetelmiin ja –käsityksiin. Lisäksi H3E sisällyttää systemaattisen laadunvarmistusjärjestelmän (auditointi, akkreditointi, jne.) olennaiseksi osaksi opetuksen laatua.
Jäikö mitään käteen opetuksen laadun määrittely-yrityksistä? Olikohan Matti Parjanen sittenkin oikeassa…