Opiskelijoilla liikaa vapautta, mutta niin opettajillakin

(Julkaistussa muodossa (HS 28.12.1998) otsikko lyhennetty muotoon "Myös opettajilla liikaa vapautta")

Voin hyvin kuvitella, miltä David Rothenbergista tuntui, kun hän tuli vierailevaksi opettajaksi suomalaiseen korkeakouluun (HS 20.12.). Työnteon tapa on opinnoissa kovin erilainen meillä verrattuna moneen amerikkalaiseen yliopistoon. En tarkaan tiedä, kuinka paljon tyyli ja tapa vaihtelevat eri tieteen ja taiteen aloilla Suomen yliopistoissa, mutta itse olen kyllä kaivannut omassa opetuksessani Teknillisessä korkeakoulussa teekkareilta enemmän vuorovaikutusta ja sitoutuneempaa asennetta siihen mitä täällä ollaan yhdessä tekemässä.

Vika tietenkään ei ole vain opiskelijoiden. Opetusperinteemme korostaa kovin voimakkaasti opettajan auktoriteettiä mikä on omiaan hillitsemään vapaata keskustelua. On myös vaikea antaa viikottain henkilökohtaista palautetta tai edes pitää yhteyttä jokaiseen opiskelijaan massakursseilla, joiden osanottajamäärät esimerkiksi TKK:n sähkötekniikan osastossa luetaan sadoissa. Me opettajatkaan emme aina uskalla ryhtyä tekemään työtämme jatkuvan vuoropuhelun ja kritiikin kautta vaan kovin helposti vain luennoimme asian, laadimme tentin ja annamme palautteen yhtenä arvosanana.

Mutta jotenkin minusta tuntuu, että myös opiskelijoiden asenne voisi olla toisenlainen. Saisi se olla vaativampikin kuin nykyisellään. Kun keskustelen teekkareiden kanssa, kuulen usein heidän korostavan akateemista vapautta ja käyttävän sitä perusteena sille, että luennoilla ja harjoituksissa ei käydä ja opintojaksoja jätetään kesken. (Nämäkin keskustelut alkavat tuntua epätodellisilta, kun ne käydään entistä useammin verkon kautta!) Mutta eikö akateemisen vapauden voisi ymmärtää positiivisemmin, vapautena oppia, kasvaa ja tehdä jotain suurta, sellaista, mitä ei pysty tekemään missään muualla kuin yliopistossa? Se tietysti vaatii opiskelijalta paljon: opiskelun ottamista vakavasti ja rohkeutta vuorovaikutukseen. Se kyllä kannattaisi.

Ari Sihvola
sähkömagnetiikan professori
Teknillinen korkeakoulu


-takaisin edelliselle sivulle-