YHTEENSATTUMIA SYKSYLTÄ 2015

2.9.2015 (noin puoliltapäivin)
Minulla on 1980-luvun lopulta miksattua musiikkia sisältävä
C-kasetti, jolle annoin aikoinaan nimen "Number One Music".
Kuuntelen tätä kasettia taas monen vuoden tauon jälkeen, kun
perhetuttu ystäväni soittaa. Muistan että joskus 1980-luvun
lopussa tai 1980-1990 lukujen vaihteessa soitin tätä kasettia
autossa hänen ollessaan kyydissä, kun hän oli perheensä
mukana käymässä silloisella kotipaikkakunnallani Pieksämäellä.
Olemme yleensä soitelleet harvemmin kuin kerran vuodessa.

2.9.2015 noin klo 22.58
Makaan sängyssä ja mielessä pyörii ystäväni kasvissyönti,
kun radiosta alkaa tulla vegaaneista ja kasvissyönnistä.

3.9.2015 noin klo 00.10
Musiikkikappale "Mombasa" ensin mainittu illalla
Suomi24.fi:n Kirkko cafe -chätissä ja sitten yöllä
tulee radiosta.

4.9.2015 noin klo 13.38
Kävelen ystäväni kanssa Lidlistä kotiin, ja mietin KELA:n
asumistukea, kun ystäväni alkaa puhua asumistuesta. Tosin
olimme aiemmin päivällä puhuttu myös kyseisestä aiheesta.

9.9.2015 noin klo 11
Ystäväni kanssa aletaan puhua kaurapuurosta. Molemmat
ilmaisemme olevamme kyllästyneitä siihen.

10.9.2015 noin klo 18.30
Yritän soittaa ystävälleni. Ei vastaa. Kohta hän
soittaa, että oli tupakalla ja ajatteli juuri
soittavansa minulle, ja oli huomannut, että olin
parisen minuuttia ennen yrittänyt soittaa hänelle.

10.9.2015 noin klo 21.43
Minulla on sydäntuntemus sängyssä maatessa. Kohta radiosta
alkaa kuulua J. Karjalaisen "hölmö nuori sydän".

11.9.2015 noin karkeasti ko 18.40
Sanat kaljaa ja jees tulee sekä Suomi24.fi:n Kirkko cafe
-chätissä että C-kasetita. (myöhempi huomautus: sana "jees"
tässä vähän epävarma, mutta noin olin merkinnyt muistiinpanoihini)

12.9.2015 noin klo 20.30
Ystäväni on kylässä ja katsoo netistä enkeleistä. Ennen
uutisia TV:stä tulee mainos Ängelby-ohjelmasta.

13.9.2015 noin klo 16.15
MTV3:lta tulee "..säilytettävä lasten ulottumattomissa..".
Juuri olin aikonut kysyä nettiystävältäni, että miten
lastenhoito sujuu.

14.9.2015 noin klo 21.59
Soittelen ja skypetän ystäväni kanssa. Hän on tulossa
seuraavana päivänä kylään. Sattumalta törmään Youtube-
videoon, jonka tekijällä on sama sukunimi kuin ystävälläni.

17.9.2015 iltapäivä noin klo 15-16
Istun naapurieni kanssa grillikatoksessa. Ajattelen että menen
kohta syömään karkkia kotiin, kun naapurini sanoo lapsenlapselleen,
että tämä ei saa karkkia.

20.9.2015 noin klo 22.55
Minulla on rintatuntemus sängyssä maatessa. Heti perään radiossa
mainitaan sydän.

21.9.2015 noin klo 16.56
KIrjoitain sähköpostiin sanan ihmisiin, kun sana ihmiset
tulee television viittomakielisistä uutisista.

22.9.2015 noin klo 02.49
Mietin sängyssä Zeistgeist-elokuvia, kun radiosta
kuuluu "elokuvaa".

24.9.2015
Lahden Hennala tulee tietoisuuteeni saman päivän aikana
kahdessa eri yhteydessä (lääkintä-AU-koulutus ja pakolaiset).

25.9.2015 noin klo 09.50
Makaan sängyssä ja ajattelen "Hyvät, pahat ja rumat"-TV-ohjelmaa,
kun se mainitaan radiossa. (En ole varma, oliko "aito"
yhteensattuma kuitenkaan).

25.9.2015 noin klo 10.20
Törmään Facebookissa lyhyellä aikavälillä kahteen ihmiseen,
joilla on sama sukunimi.

25.9.2015 noin klo 20.30
Mietin Punaista Ristiä, kun tulee TV1:stä Punaisen Ristin
mainos(rahankeruupyyntö).

26.9.2015 iltapäivä
Istun naapurien seurassa grillikatoksessa. Näemme
oravan/oravia ja puhutaan niistä. Kohta saapuu paikalle
naapuri, joka aloittaa puhumaan, että on seurannut
kahta pihapiirin oravaa.

29.9.2015 noin klo 11
Ystäväni laittaa sähköpostia, että joku "tieto" Suomen
pohjavesien myynnistä Nestlelle oli hävinnyt netistä.
Pari päivää aiemmin olin allekirjoittanut nettiadressin Suomen
pohjavesien myynnin kieltämisestä ulkomaille.

3.10.2015 iltapäivä/ilta
Hammaslääkärijuttuja naapurien kanssa grillikatoksessa
ja ystäväni kanssa samana päivänä.

5.10.2015 iltapäivä
Nimi Unto tulee kaksi kertaa melko lähekkäin. Kirjassa
Unto Tähtinen: Mitä Gandhi todella sanoi ja näyttelijä
Unto Salminen elokuvassa Nummisuutarit (telkku.com).

8.10.2015 ilta noin klo 17.49
Istun naapurin kyydissä autossa. Mietin ajokortin
suorittamista, kun autoradiosta alkaa tulla asiaa
ajokorteista.

9.10.2015 aamupäivä noin klo 10.24
Ystäväni meilaa, että peruuttaa tapaamisemme, koska
on nukkunut niin huonosti. Itse nukuin myös yöni
huonommin kuin moneen kuukauteen.

10.10.2015
Saman päivän aikana Aku Ankka tulee kahdessa eri yhteydessä.

10.10.2015
Törmään Paavo Väyrysen kansalaisaloitteeseen lakiehdotuksesta
kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen jäsenyydestä
euroalueessa ensin netissä ja sitten TV:ssä YleLeaksissa.

15.10.2015 noin klo 20.53
Sanon tupakalla ollessa ystävälleni, että maapallo on
ihmisten paras avaruusalus. Lisään, että kiidämme
huimaa vauhtia, vaikka tunnumme olevamme paikallaan.
Ystäväni sanoo, että ajatteli samaa asiaa pari sekuntia
sitten.

17.10.2015 aamupäivä, ehkä noin 11.42
Katson Antti Heikkilän kirjaa Diabeteksen hoito ruokavaliolla.
Siellä mainitaan Coca Cola. Kohta C-kasetin musiikkikappaleessa
mainitaan Coca Cola (ilmeisesti Pelle Miljoonan biisi).

17.10.2015
Mietin erästä naapuriani, kun hänen etunimensä mainitaan TV2:ssa.

17.10.2015 myöhäisilta
Makaan sängyssä ja kuuntelen radiota. Sana "sydän" mainitaan
melko lähekkäin laulun sanoissa ja puheosuudessa.

18.10.2015 iltapäivä noin ko 13.30
Tutkin edellisenä päivänä netistä kuolemansyntejä. Löydän tänään
IRC:stä linkin sarjakuvaan suomalaisista kuolemansynneistä. "FINNISH
DEADLY SINS".

19.10.2015 noin klo 17.22
Nettiystäväni sanoo Skypessä että juo "zero cokista" ja
puhutaan energiajuomista. Juuri olin juonut tavallista
kokista.

19.10.2015 noin klo 21
Kirjoitan Suomi24.fi:n Kirkko cafe -chätissä asiakasomistajuudesta,
kun TV1:stä tulee sana "omistaja".

21.10.2015 noin klo 15.28-15.29
Kirjoitan sähköpostiin "asumis-..." kun TV1:ssä mainitaan
sana "asumistuki".

21.10.2015 ilta
Kysyn Suomi24.fi:n Kirkko cafe -chätissä nettitutultani,
lukeeko hän Oneness Suomi -sivustoa. Hän linkittää kohta
samaan sivuun, jota hetki sitten aiemmin itse luin.
(www.onenesssuomi.fi/64).

22.10.2015 noin klo 16.07
Ystäväni on kylässä ja olemme parvekkeella tupakalla.
Melkein yhtä aikaa ajattelemme, että lääkäri ei soittanut
ystävälleni (myöhempi kommentti: vaikka ilmeisesti olisi
sinä päivänä pitänyt).

22.10.2015 noin klo 17.50
Ystäväni on kylässä. Näytän Facebookissa tuttavani
jakaman kuvan ystävälläni. Loggaudun Suomi24.fi:n
Kirkko cafe -chättiin ja siellä näkyy tämän saman
tuttavan tekstiä.

25.10.2015 noin klo 12.58
Napostelen sokeripaloja, kun sokeri mainitaan MTV3:lla.

26.10.2015 noin klo 16.20
Huomaan Facebookissa jonkun sukunimeltään Saarisen. Vähän
ajan kuluttua minua tekee jostain syystä mieli tarkistaa,
oliko se E. Saarinen. Selaan takaisin ja se oli
todella joku sukunimeltään Saarinen, ja jonka etunimi
alkoi E-kirjaimella. (Ei kuitenkaan Esa Saarinen).

26.10.2015 noin klo 19.52
Mietin Punaista Ristiä, ja heti perään Punainen Risti
mainitaan TV1:ssä.

30.10.2015 noin ko 19.21
Lutikka-ongelmasta on MTV3:n uutisissa. Heti perään huomaan
Skypessä MTV.fi mainoksen, jossa sama uutinen ja
"nyt apuna myös koirat". (Myöhempi lisäys: en kunnolla
muista, mistä tässä nyt tarkkaan ottaen oli kyse, mutta
merkkasin nyt ylös tähän sähköiseen versioon kuitenkin).

31.10.2015 noin klo 15.58
Ystävältäni tulee sähköpostia punaisen lihan
syöpävaarallisuudesta (esimerkiksi tupakkaan verrattuna).
Kohta soittaa toinen ystäväni, ja hän kertoo, ettei syö
(paljoa) punaista lihaa, vaan kalaa ja kanaa.

31.10.2015 alkuilta (noin klo 18-19)
Miespuolinen ystäväni laittaa sähköpostia, että on
sopinut treffit naisen kanssa ensi torstaille. Vastaan,
että itse olen sopinut tapaamisen naispuolisen ystäväni
kanssa myös ensi torstaille.

2.11.2015 noin klo 11.40
Katson Suomi24:fi:n Kirkko cafe -chätissä kyynelehtivää
itkuhymiötä, kun samaan aikaan C-kasetilta tulee sana
"kyyneleet".

2.11.2015 noin klo 13.37
Mietin edellistä yhteensattumaa, kun C-kasetilta tulee
sanat "krokotiilin kyyneliä".

3.11.2015 noin klo 13.45
Tapaan grillikatoksessa naapurini ystävän lempinimeltään
Bruno. Joku Bruno mainitaan myös Vartija-lehdessä, joka
putosi samana päivänä postilaatikosta.

4.11.2015 noin klo 16.15-16.28
Katson TV2:lta vauvanhoito-ohjelmaa. Mietin naapurini
aiempaa kommenttia, että vauvoilla on sinapit housuissa.
Kohta alkaa TV2:lta aikuisten näytelty kokous, jossa
mainitaan sana sinappihousu.

6.11.2015 noin klo 11.09
Lähetin tekstiviestin ystävälleni Riikalle. Perään TV:ssä mainitaan
toimittaja Riikka.

6.11.2015 iltapäivä
Ystäväni kertoo sähköpostissa, että myyjältä jäi hänelle takkiin
liikkeen varashälytin, kun osti takin. Käyn itse Lidlissä
ja poistuessa tulee minulle väärä varashälytys.

9.11.2015 noin klo 12.32
Ystäväni antoi minulle eilen syntymäpäivälahjaksi kaksi
paria sukkia. Olemme parvekkeellani, ja ystäväni kysyy,
että käytänkö niitä sukkia. Kun tulen parvekkeelta
sisään ja otan kengät jalkasta, minulta lähtee sukka
oikeasta jalasta. (myöhempi lisäys: oli siis sukka
vähän "huonosti" jalassa).

10.11.2015 noin klo 18
Suomi24.fi:n Kirkko cafe -chätissä kahdella chättääjällä on
samaan aikaan hammassärkyä.

11.11.2015 noin klo 17.43
Kirjoitan Suomi24.fi Kirkko cafe -chättiin "moi".
Kohta TV7:lta tulee "moimoi".

16.11.2015 noin klo 18.20
Suomi24.fi:n Kirkko cafe -chätissä puhutaan pukeista.
Kohta yksi nettiystäväni tästä chätissä ilmoittaa,
että on saanut pukilta lahjapaketin.

18.11.2015 noin klo 12.05
Sana "naisia" ensin netissä ja sitten TV:ssä.

20.11.2015 noin klo 19.56
Suomi24.fi:n Kirkko cafe -chätissä joku sanoo:
"Oletteko seuranneet Donald Trumpin mielipiteitä?"
juuri kun olen kirjoittamassa "Aku Ankka on parempi
(poliitikko)" (Aku Ankka on siis Donald Duck
englanniksi.)

20.11.2015 noin klo 21.12
Sana "tuuri" ensin kirjoittamassani sähköpostissa ja
sama sana mainitaan kohta Suomi24.fi:n Kirkko cafe -chätissä.

21.11.2015 noin klo 11.41
Ystäväni on kylässä. Mainitsen keskustelussa sanan "vesi".
Kohta tulee sana "vettä" C-kasetilta.

22.11.2015 noin klo 18.47
Muusikko J. Karjalainen on vieraana TV:n Arto Nyberg-ohjelmassa.
Samaan aikaan tulee J. Karjalaisen musiikkia C-kasetilta.

27.11.2015 noin klo 16.02
Mietin parvekkeella tupakalla ollessani teurastajan ammattia.
Tulen sisälle ja avaan sähköpostin, ja sinne on ystäväni
lähettänyt teurastaja-vitsin: "Olen saanut elämässäni
paljon kärsiä, sanoi teurastaja".

27.11.2015 noin klo 16.47
Ystäväni esittää minulle sähköpostilla pulman (hänellä on
tapana lähettää minulle pulmia): "Kuka esittää elokuvassa
musiikin opettajaa ja oli myös koulutukseltaan musiikin opettaja?"
Vastaus: Ansa Ikonen elokuvassa Suomisen Olli rakastuu.
Olin edellisenä päivänä selannut tietoa Suomisen Olli -elokuvista
netistä, kun kiinnosti, kuka oli Suomisen Olli -elokuvien
Pipsan hiljattain kuollut näyttelijä, Maire Suvanto.